sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lumikeikka

Parin viikon pyöräilytauon jälkeen alkoi jo tekeen mieli vähän ajelleskella pyörää. Ensin oli tarkoituksena ajella jo 16.11 kevyt 200km. Kun iski tauti, niin ei päässyt ajamaan ja polte pääsi kasvamaan, seuraavana lauantaina prkl ajellaan.

Perjantaina pakkasin laukkuun vaihtokamppeita, ennuste oli kuitenkin sateinen. toivottavasti vaan pysyy vetenä. Luppaileekin nollakelejä. Kun ei tiedä teitten kuntoa, väänsin nastat cännärin alle varuiksi. Tuulen suunta näytti olevan etelästä, joten ensin etelään vastatuuleen ja takaisin myötätuulen voimalla. Sopivan reitin olinki jo ladannut mioon. joten ei sen lisäksi kuin hieman tankkausta ja ajoissa nukkumaan.

Aamu valkeni sateisena ja lämpötilakin oli ennusteita korkeampi, sateessa saataneen aja koko reissu. Pyörän kantelin alas ja käynnistelin mion. Kun koitin laittaa reitin näkyviin, kaatu laite. Eikä alkanut toimimaan uudelleen kun käynnisti ja eikä suostunut avaamaan muitakaan reittejä. No liikkeelle lähetään, onse reitti jotensakkin mielessä kuitenkin.

Ensin suuntasin kohti Oulunsaloa. Lentokentäntien varrella joku kiireellisempi pyöräilijä pyyhälsi ohi, en lähteny peesiin, säästellään jalkoja alkumatkalla. Letontien alku löytyi ilman kummempia ongelmia, vaikken kovin monesti olekkaan Oulunsalon kylää läpi ajanutkaan. Tie oli vaan kummallisen huonossa kunnossa, säästetään ilmeisesti kunnossapitorahoja.

Letontietä pitkin ajelin Selkämaan kautta Tupoksentielle. Tie olikin sitten loskainen ja paikalliset kankkuset vetivät sellasta kyytiä, että muutin reittiä lennosta ja käännyin Perälän kohdalta peltotielle ja menin vanhan nelosen leveälle pientareelle. Siittä sitten kurvailin Limingan nesteelle munkkikahville.
Kahvikupin ääressä sitten koitin viellä kertaalleen mion toimivuuttaa ja sainkin sen opastamaan Rantakylään, mistä pääsee vanhalle maantielle. Mion ruutu ei vaan ole niin käytettävä, että maantien olisin siihen löytänyt ja paikan päältä en löytänyt tielle vievää risteystä, joten ajelin sitten pyörätietä pitkin Lumijoelle.

Pyörätiellä ajo ei vaan ollut niin mukavaa etteikö olisi alkanut mieli mennä mehtätielle. Lumijoen kylällä koitin etsiä oikeaa risteystä, josta pääsee mettätien kautta Varjakantielle. Mio ei vaan tykännyt asiasta ja meni jumiin. No, ei viitti vesi/räntäsateessa asiaa ihmetellä joten laite taskuun ja kohti varjakan risteystä pyörätietä pitkin.

Varjakan tiellä pääsikin sitten nauttimaan tälle reissulle harvinaisesta pätkästä; kevyesti rullaavasta menosta. Rullasin sitten rantaa asti katteleen merimaisemaa ja Hailuotolaivaa.
Varjakasta lähdin uusille teille, kohti Säärenperää. Tien pinta osottautui ajettavaksi, mutta nastat olivat tarpeeseen. Välillä tie oli kyllä kirjaimellisesti paska, ainaskin hajusta päätellen. Paikallinen maajussi vaan tais säikähtää kun ohi ajelin ja  tervehdin.
Karinkannasta käännyin kohti Niittyrantaa. Tie oli yllätyksekseni (miten voi olla suomen kirjoittaminen välillä niin vaikeeta?) asfalttia. Pitää kesällä hyödyntää tätä tietä kun käy Siikajoella. Ei sillä etteikö Ouluntietäkin saa rauhassa ajaa, mutta tällä tiellä tuli 4-5 auton sijasta 2 vastaan. Ja mitä loskasta tien pintaa erotin, niin näytti olevan ihan ajettavassa kunnossakin.

Ennen Siikajokea tuli mieleen talvilenkkeilyn vaikeampi puoli. Kun eväitä ei pysty vauhdissa syömään, niin tulee naposteltua liika vähän. Eli ei auttanut kuin mennä Saleen hakemaan evästä ja juomaa, vaikka lounaspaikka on vain 16km päässä.
Salelta jatkoin matkaa Siikajoen eteläpuolen 3-numeroista tietä pitkin pohjoispuolen 4-numeroisen tien sijasta. Jostakin syystä eteläpuolen tie on pienemmästä numerostaa huolimatta sorapintainen. Tiellä oli kyllä paremmat maisemat, joki näkyi välillä pusikkojen välistä.
Revonlahden nesteelle pääsikin tätä reittiä pitkin joutuisasti 8-tien alikulun avulla. Kesäisin on saannut odotella hetken kun on koittanut tietä ylittää. Nesteen lounasastiat olivat jo tyhjinä kun paikalle kerkesin, joten "joutu" tyytymään hampurilaisateriaan, ja kahviin, ja munkkiin. Kahvia juodessa sain värkättyä mion eloon. Vaan eipä siittä iloa ole kun ulkona sataa lunta ja laite on taskussa. Jos ei nyt jokaista mutkaa tykkäisi piipata ja piippaus olisi lujempi niin olis siittä sitten hyötyä. Muttei nyt tällä kertaa kuitenkaan. No onneksi seuraavan n.50km matkalla on jopa 8 risteystä, joista 3 t-risteystä ja lopuissakin käännös on selkeästi isommalle tielle.

Lähtiessä alkoi jo ilta hämärtymää ja pian sai nauttia täydestä pimeydestä. Ei ollut paljoa valosaastetta ennen Temmestä. Autoistakin ilmeisesti tuulilasista ja välillä satavasta lumesta huolimatta havaittiin joku hullu joka pyöräilee keskellä peltoja. Antoivat hyvin tilaa huonosti auratulla tiellä mutteivat aina tajunneet vaihtaa lyhyempiä valoja. Temmeksen Salella juttelin hetken ohi menneen autoilijan kanssa. Kehu etuvaloa jopa liian kirkkaaksi ja eppäili että vastaantulijat luulevat mopoksi eikä siksi vaihda lyhyitä valoja?!? Mitähän se taas vaikuttaa. Pitääkö mopoilijoita sitten häikäistä pitkillä? No,,9 ei ole helppoa saada autoilijoita tyytyväisiksi; jos ei ole etuvaloa, ei hyvä; jos on etuvalo niin se on sitten liian kirkas. Vihtut, mä piän kirkkaan valoni ja lasken katseeni maahan kun vastaan tulee korkea arvoinen autoilija. Punnan arvoinen lontoon tuliais takavalokin on ilmeisesti riittävän kirkas autoilijoitten havaitsemiseksi. Siittä jopa kiitteli kuski.

Nooh, ilmeisesti tuo etuvalo on normaalia kirkkaampi, meinas joku iltakävelyllä ollut mennä ojaan kun valaisin tien sen edestä :) Valo täyttää saksan pyörän valoille asetetut normit, niin sekait on sitten EU:n myötä Suomessakin liikennekelpoinen valo. Ja valo vaihtuu vain siinnä tapauksessa että joulupukki tuo uuden, jossa on USB-latausmahdollisuus (ja lukseja riittävästi).

Muuten matka Revonlahdesta Temmekselle oli oikeastaan mukava, sanoisinko mukavan erillainen verrattuna kesäisiin rypistyksiin. Matkan varrella alkoi pakastumaan ja pääsi ihailemaan hetken verran tähtitaivastakin. Tosiaankin vain hetken. Pääasiassa sadeskeli lunta, mutta tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa ettei lumi (viellä) hidastanut matkan tekoa. Ainoa ei niin mukava pätkä oli  kilometrin sivuttaissiirtymä 86-tiellä. Lunta oli tiellä kuten myös liikennettä; enemmän kuin kesäisin. Hengissä kuitenkin selvittiin.

Temmeksellä kävin hakemassa hieman evästä ja juomaa salesta ennen kuin lähdin viimeiselle etapille. Temmes eikä Liminka eikä Tupos tai Kempelekkään eivät ole maailman parasta talvipyöräilyaluetta. Temmeksen pyörätiet oli jo tukossa lumesta ja Lännentiellä ollut liikennettä vähän ja tie oli ikävillä urilla joissa onnistu tasaisesti vääntäyttään polvea kun pyörä tempoi yllättäen. Ala-temmeksellä päätin säästellä polvea ja siirryin tukossa olevalle pyörätielle.

Haaransillalta pääsin hetkeksi hengähtämään, kun poljin vanhan nelostien piennarta pitkin Tupokselle. Tupoksen tiehaarassa totesin etten kykene mitenkään ajamaan 10minuutissa puuttuvaa 15km että saisin ajettua tämän lenkin brevettisääntöjen aikarajassa (13,5h). Ja kun näläkä taas hieman vaivasi, kurvasin ABClle kevyelle iltapalalle.
Ikävä kyllä lumisade ei hellittänyt eikä auraajia näkynyt liikenteessä. Oulussa kuiten näin auraajien jälkiä, pyörätiet olivat puhtaita vrt. Ala-temmekseen ja Kempeleeseen. Eipä ole hetkeen ollut näin raskasta pätkää ajettavana, pari kertaa piti pysähtyä veroittamaan matkaeväitä viimeisellä 30km matkalla. Eikä tainnut vauhti olla yli 20kmh muualla kuin parin sillan alamäissä.


Kotio asti kuitenkin poljin. Viimeiselle 30km etapille meni syömisineen n. 3h. Lenkin loppukuviot menikin sitten pelkästä lihasmuistista, paitti että cännäri jäi kellariin. Kävin kyllä köyttämässä sen pököttiin ja felttiin sekä kiinteään suksitelineeseen (telinekkin hyötykäytössä ;)). Suihkun, kevyen suolapalan ja palauttavan juoman jälkeen ei tarvinnutkaan paljoa unta houkutella.
Sunnuntai aamuna, klo 7 havaihduin, ny myöhästyn lenkiltä. Mutta siinnä vaiheessa kun jalkapohjat koski lattiaan, lähti aivoista käsky palata vaateriin ja vetää peitto korville. Tänään ei todellakaan lähdetä lenkille. Kymmenen aikoihin sitten krapulaisena könysin vessan puolelle, miten voi olla kävely niin vaikeeta ja olo niin krapulainen; yhdestä oluesta? Ja kukahan on jonkin raadon tuonnut pyykkikoriin? Onneksi on hieman tukkoinen nokka, niin ei kuitenkaan täysillä päässeet aromit kutitteleen hajunystyröitä.

Kamppeet pyykkikoneeseen ja hyvin varovaisesti porras kerrallaan varaamaan kuivaushuone ja noutamaan cännäri kämppään. Tais naapuri kattoa että olen lujasti kännissä kun varovasti ja puhallellen kannoin pyörän ylös. Siinnäpä se päivä sitten menikin, 3 koneellista pyykkiä (ei kuitenkaan kaikki pyöräilykamppeita) varovasti polvia säästellen alas ja nollat taulussa reclinerillä löhötessä ja syödessä. Miten voi olla nälkä? Kokoajan?

Mion ongelmien takia reitti ei saannut tallennettua. Alla kuitenkin suuripiirteinen reitti, jos jotakuta kiinnostaa. Pitää varmaan joskus paremmalla kelillä käydä ajamassa reitti uudelleen.

Illasta alkaa kävely jo sujumaan. Hulluuski alkaa palautumaan, vilkaasin ensi lauantain sääennustetta. Onneksi lupaa lumisadetta, voi hyvällä omalla tunnolla osallistua firman pikkujouluun. Mutta kuitenkin, olisi hyvä tekosyykin. Ja mitä voi odottaa ihmiseltä joka näyttää tältä:

lauantai 16. marraskuuta 2013

Vaikeeta on

Tässäkun on se hieman "ehkä" typerä projekti päällä, eli ajaa 200km lenkki vuoden joka kuukautena. Niin olin valmistautunut edellisen lenkin jälkeen siihen että nyt lauantaina (16.11) ajaisin taas hieman pidempään. Pääkoppa alkoikin antamaan merkkejä, että pitäs päästä hieman tuulettumaan. Mutta eihä se mennyt niinkuin piti. Viikolla alkoi tuntumaan että iskee lentsu. Kuume ei noussut kunnolla, mutta perjantaina olo oli ns. helevetillinen. Ei tullut mieleenkään että alkaisin valmistautumaan lenkille. Yö menikin sitten sikeessä unessa ja aamusta oli lämpöpäällä. Ei kuumetta, mutta normilämpöä korkeampi lämpötila. Eli ei pyöräilyä tälle viikonlopulle. Ei sitä kuitenkaan mitään pahempaa tautia halua kuin tämän pitkän matkan pyöräily.

Tässäkun on sitten aikaa, hain autoillen levykaupasta uutta raskasta metallia ja aloin katteleen uutta kevyttä hiilikuitua. Tässäkun ykköspyöränä on vasta sisäänajettu hiilikuitu-cyclocrossi, kakkospyöränä alu-runkoinen cyclocrossi ja arkipyöränä teräsrunkoinen maantie-sinkula, niin hieman polttelis puhdasoppinen pitkänmatkanhiilikuituinenmaantiepyörä. Ja kun löytänyt itelle sopivan vaihtajan niin mennee vaikeeksi.

Pyöräilyharrastuksen aloitus oli helppo. Työpäivän päätteeksi nappasin firman pakun avaimet ja menin lähibilteemaan hakemaan 150€:n yosemiten. Yosimitellä ajelin sitten kolme kesää; kävin ahvenanmaalla, poljin hesasta Kemiin (eka rengasrikko vajaa 1km ennnen maalia?! ei voinnut kuin nauraa ja taluttaa pyörä maaliin) ja lopuksi sitten Kemistä Nuorgamiin, minne jätin yosimiten täysin palvenneena; 7000km kolmessa vuodessa. Hyvin halpa pyörälle?

Siittä sitten alkoikin alamäki. Tilalle tuli hybriidi, vuoden ajoin ja satuin myymään toimistolle; ei ehkä ollut sitä mitä halusin. Tilalle uusi hybriidi levyjarruilla. Kesällä kattelin maantiekisaa Kuopiossa ja poltteli sen verta että hankin ensinmäisen maantiepyörän. Liian pienen, mutta polte oli syttynyt.

No pyörät sitten möin, toimiston käytävillä vahingossa. Tilalle tuli normimitoituksen mukaan liian iso, nykyäänkin käytössä oleva, feltin cyclocrossi ja jo myyty alumaantiepyörä normimitoituksella.

Näinä päivinä löysin oikeasti pitkän matkan pyöräilyn. Ja kun alko tuntuun, että se on minun juttu kisaamisen sijasta, niin kisakiree maantiepyörä saa tuomion. Ei sovi mulle normimitoituksen mukainen pyörä. Sen aikaisen tietämyksen mukainen ainakaan. Mun kropalle suositellussa maantiepyörässä tuli meitillä selkäviat vastaan n.300km kohdalla. Kun samana kesänä ajelin liian isolla feltillä hellsinkiin kolmessa päivässä ilman selkäkipu, niin eivoi todeta kuin että ei se kisakiree mitoitus ole minua varten.

Niin men kisakiree maantiepyörä myyntiin, helposti kun pisti oikean hinnan. Ja tilalle tuli oikeaan hintaan saatu hiilikuitu cyclocrossi. Mietin jo ostaessa teenkö virheen vai mitä kun toisen ccn laitan mutta tarjous oli sellainen mistä ei voinnut kieltäytyä.

Nyt kuitenkin, alu-ccllä olen ajanut 20 000 km ja kuitu ccllä puollessa toista vuodessa 13 000km, niin kuvittelen tietäväni, että mulle pitää rungon pituuden olla jotain muuta kuin kisakireen pyörän pituus.

Ja tästähän ne vaikeudet alkavat muodostuun. Virhehankintojen ja netin mitoitusohjeita sekä muita sivustoja lukiessa on tullut selväksi minkä pituinen pyörän vaakaputken pitää olla. Se ei saa olla yli 54cm eikä alle 53,5cm. Pystyputken pitää olla alle 53cm, jossain 50 cm paikkeille. Pituutta voi hienosäätää stemmillä, pystyputki säätyy satulaputkella, mutta pitää olla tilaa takalaukulle ja munille.

Ja jotta elämä ei olisi helppoa, niin pitää lisäksi huomioida kahvat ja niiden toimivuus. Yleisin markkinoilla oleva kahvasysteemin on Shimanon valmistama. Kokemuksella totean että Shimanon ultegra ja 105 ovat tavallaan toimivat. Alu-cc:ssä on eri-ikäiset 105/ultegra osat ja alu-maantiessä oli muistaakseni ultegraa koko voimansiirto. Kyllähän Shimanon palaset toimii, ei siinnä mitään. Muttakun kuitu-cc:ssä on Sram:n doupletapillä toimivat vaihtajat ja rivalin mekaniikka.

Näillä minun vähillä kilometreillä sanoisin että Srammin vaihtajat on paremmat kuin shimanon vaihtajat. PRKL. Meni muuten vaikeeksi, kun haluaisin Srammin vaihtajat uuteen pyörään.

Tässä on ajankuluksi käynnyt paikallisissa ja nettistä katellu, nii ei löydy sopivaan hintaan sopivan kokoista ja varusteista pyörää. Ja ku on tämmönen välimallin jätkä, niin rungon pituuskin on aina jotain muuta kuin pitäisi olla. Rungon pituuden kanssa voi kuitenkin säätää stemmin avulla, mutta vaihtajat, niitä ei ole valmiiksi tarjolla kuin srammin Red-sarjaa (hinta alkaen liikaa) tai srammin apexia levy-jarruilla (pitäisi uusia dynokiekotkin??! hinta karkaa).

Ei olisi silloin, n.10v, sitten uskonut että voi pyörän osto olla vaikeeta. Onneksi ei ole pakottavaa tarvetta. Kyllä noilla alu ja kuitu crosseilla ajelee, kait. Mutta sitten kun voitan lotossa 10 miljoonaa juuroa, menen ja hankin mittatilauspyörän osilla jotka valkaan tehtaalla, prkl.

Ei muuten ollut auton osto näin vaikeaa. Ekan pökön ostin sieltä mistä sain palvelua ja toisen sieltä mistä sain sopivaan hintaan. Miksi ei voi olla pyörän osto niin helppoa?

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Harrastuksen vaihdos

Se tuli marraskuu ja marraskuun kelit. Hyvät pyöräilykelit on toistaiseksi ohi, sen totesin eilen kun polkasin mutkan kaupungilla vesi/räntäsateessa. Ite säilyin kyllä kuivana, kamppeet keräs hitusen vesiloskaa pinnalleen.

Vaikka kamppeet kestää ainaskin lyhyillä matkoilla sadetta ja ennenkin on räntäsateessa ajettu, niin nyt on aika vaihtaa harrastusta. Ei se mitää herkkua ole ajella kun on pimeetä 0°C ja sataa jotain epämääräistä. Kaupungin kaduilla pyörivät ninjatkaan (mustiin pukeutuneet valottomat ja heijastimattomat pyöräilijät) ei auta yhtään. Miksi ei voi laittaa pyörään edes lain edellyttämiä heijastimia/valoja? No, en enää väistele märälle nurmelle, vaan vedän kylmästi päälle jos ei mahdu väistämään. Selvittäkööt poliisit sitten syyliset ja korvausvelvolliset. (tässä pitää muistaa vanha tapahtuma, kun väistin ninjoja nurmelle ja sain käden pakettiin kuukaudeksi).

Kun vuodenaika on mitä on, niin suuntasin salille ja laitoin kulkulätkän viiden kuukauden käyttöoikeudella. Taas olis kymmenen vuotta nuoremmalla minulla ihmettelemistä. Ei tullut silloin mieleenkään (vaikka lekuri jo 20v sitten kehotti) että kulkisin salilla vapaaehtoisesti ja viellä maksaisin siittä. Tekoon tietenkin autto jo viime talvisen treenaamisen tulokset. Ei vaivannut selkä koko kesänä, ei niin pyöräilyssä kuin töissäkään. Pyöräilyssähän tietty laitettiin ensin varusteet siihen kuntoon, ettei niistä ollut ajaminen kiinni. Muttakun töissäkään pitkän löntystelyn jälkeen ei selkä vaivannut ollenkaan, niin oli pakko todeta että selkätreeneistä oli kait jotain apua.

Nyt sitten jää pyöräily vähemmälle. Alan kulkemaan salilla (pyörällä tietty) 2-3 kertaa viikossa. Alkuun keski- ja ylävartalon lihaksiin keskittyen. Noita lihaksia kun pyöräily vaatii, vaikkei treenauta niitä yhtään. Käsittääkseni ajoasennon pitäminen kasassa vaatii kohtuudella staattista kestoa selkä- ja vatsalihaksilta. Talven edetessä sitten lisätään spinninkiä ja/tai hiihtoa.

Viikonloppuisin sitten poljeskellaan valoisaan aikaan. Ja hieman pimeässä, mutta vain kuivilla keleillä. Mutta tarvittaessa vaikka sateessa, mutta kuitenkin sopivan kylmissä keleissä. Ok, jos menee kuukauden viikonloput kylmemmissä kuin -15°C niin luovutan 200km/kk-projektinkin.