perjantai 21. helmikuuta 2014

Mietteitä pitkän matkan pyöräilystä

Vauhti tappaa, matka ei. Oman 21km tempopätkän jälkeen olen ollut huonommassa hapessa kuin 300+ brevetin jälkeen. 200km menee jo tottumuksesta, kelissä kuin kelissä. Ja on kilpakuskikin jo todennut; matka on uusi vauhti.

Ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita.

Matkaa helpottaa kun ajattelee matkaa vain seuraavalle kontrollille, eli munkkikahville, maalin sijasta. Eihän 50-100km polkasu ole mitään 600+ matkaan verrattuna.

Maisemat on täällä Oulunkin seudulla mukavempia kuin valkoinen viiva asfaltilla. Eli leuka pois tangosta ja katse ylös. Tosin, kun energiat on kulutettu ja/tai sataa vettä/räntää ja/tai on kova vastatuuli ja on pitkä suora katse 5m eturenkaan edessä auttaa pääsemään maaliin.

Audaxit/randounnering/brevetit eli pitkän matkan pyöräily keksittiin jo 1900-luvun alussa Ranskassa.

Paul de Vivie (1853-1930) kehitteli 1906 (ulko)vaihteistoa. Toiminta on niin monimutkainen että lukeekaa siittä vaikka wikipediasta. Noihin aikoihin muuan Henri Desgrangen mukaan vaihteistot ovat vain vammaisille, naisille ja vanhuksille. Vammainenhan minä, polvi ei kestä runttaamista liian isolla välityksellä.

de Vivie tunnetaan myös nimimerkillä "Vélocio"; ranskalainen pyöräretkeilyn ja randonneuring-pyöräilyn isänä. "piireissä" kulkeekin Vélocion seitsemän käskyä pitkän matkan pyöräilyyn:

1. Syö usein mutta kevyesti; syö ennenkuin olet nälkäinen ja juo ennenkuin olet janoinen
2. Pysähdy harvoin ja lyhyesti, niin et hukkaa ajamisen rytmiä
3. Lopeta, ainakin tien päällä, viinin juonti, lihan syönti ja tupakointi (huom! kirjoitettu 80-90-vuotta sitten ranskalaisen kasvissyöjän toimesta)
4. Laita lisää vaatetta ennenkuin on kylmä, vähennä ennenkuin on kuuma; älä pelkää paljastaa ihoa auringolle, ilmalle ja vedelle.
5. Älä kiirehdi, aja omaan tahtiin. Etenkin muutamana ensimmäisenä tuntina kun tunnet itsesi vahvaksi ja pakotetuksi nostamaan tahtia.
6. Älä aja itseä niin väsyneeksi ettet voi syödä tai nukkua.
7. Älä polje lujaa/kovaa näyttämisen vuoksi.

Järkineuvoja. Tosin Juustolan lihakeitosta en luovu. Muitten kanssa pitää olla tarkempana.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Helmikuun retki

Kuukausi pääs vaihtumaan. Tutut poltteet palasi, vaikka edellisestä pidemmästä ajelusta ei ole viellä kuukauttakaan ja hieman mukamasti päätin että se oli siinnä se. Mutta niin vaan hahmottu google mapsissä 200km reitti.


Kello koitti herätellä jo viiden aikaan, mutta kun ei ole kiirettä niin maltoin makkoilla 20 yli viiden ennenkuin nousin keitteleen kahvia. Hitaan ja rauhallisen aamutoimien jälkeen nostin pyörän ulos klo 7 ja kerkesin kokemaan talviaamun sinisen hetken matkan varrella. Ei vaan tartu niin hyvin kameran muistiin.

Kesäisin on ollut tapana käydä kerran Hailuodon Marjaniemessä kahvilla. Viime kesän retki jäi tekosyitten vuoksi tekemättä. Hailuotoon on avattuna jäätie, jonka ajokunnon ajattelin tarkistaa. Jos jäätiellä pystyy ajamaan, niin ainaskin lauttarannan kahvilaan ajelen.



Vaikka kevyen liikenteen väylät on ajettavassa kunnossa, loskaa ja uria kyllä riittää näillä maailman parhaan talvipyöräilykaupungin väylillä, niin päätin kokkeilla maantieajoa Hailuodontiellä. Myötäisessä tuulessahan matka eteni melkein kesänopeuksia, kun ajoi puhtaalla uralla. Mitä nyt nastojen napina muistutti olosuhteista.

Jäätien viereen on muuten aurattu kevyen liikenteen väylä. Kyseinen väylä oli paikoin paremmassa kunnossa kuin Oulun kevyen liikenteen väylät. Välillä oli kyllä semmoisessa loska/lumimoskaa että piti pukata pyörää tai mennä irtolumiselle ajoradalle.

 Vaikka netissä sanotaan, että lauttarannan kahvila on auki, niin eipä ole näin helmikuisena aamuna. Siinnä sitten tuulensuojassa söin eväitä ja kahtelin Hailuodon kylän suuntaan ja mieteskilin mitä tekis. Meniskö kylälle kahville vai palaisko Oulunsalon shellille kahvitteleen. 40km jälkeen alkaa jo kahvi- ja munkkihammasta kolottaan ja kummassakin suunnassa olisi n.20km päässä kahvia luvassa.

Kun liikennettä ei pahemmin ollut ja tie näytti olevan ajettavassa kunnossa, lähdin kohti Marjaniemeä. Matkalla ei tullutkaan montaa autoa vastaan tai ohi ja leppoisasti pääsi Hailuodon kylälle. Ja kaarsinkin sitten heti ensinmäiselle kahvipaikalle; Hailuodon seolle. Oli kyllä mallisuoritus pikkupaikan huoltoasemaksi. Paikalla kaksi kylänmiestä puhumassa kovaan ääneen kylän polttavasta asiasta ja pullatiski köyhä verrattuna apsien pullatiskeihin. Ei ollut edes munkkia :( Kuitenkin lasisen vissypullon sain kahvin ja lihattoman piirakan kanssa.

Kun kylälle asti olin ajanut, niin mennään loppuun asti eli Oulun teiden läntiseen pisteeseen; Marjaniemen tuulimyllyjen juurelle. Tiehän on kapia mutta kun ei ole viellä kevät talvi niin ei ollut liikennettä. Joku talvi sitten kävin autolla!? ihmettelemässä paikkoja niin olihan kapea tie siinnä liikenneruuhkassa.

Marjaniemessä on kesäisin parikin paikkaa mistä saa kahvia. Se vaan kun kerkes paikalle ajoissa, niin hotellinkaan kahvio ollut viellä auki. Taino, olisi sieltä ehkä kahvia jo saannut, mutta teki mieli jo lounasta ja lounaan tarjoilu alkoi mainoksen mukaan vasta puolen tunnin päästä. Kalahalli näytti olevan jo auki, mutten ole kovin suuri sushin ystävä, niin lähdin poljeskeleen takaisin kylälle, siellä on lounaspaikka jo auki.
 Lounaspaikaksi siis tuli pyöräilijälle sopivan niminen paikka eli Sinisen pyörän kievari. Sen verta jo nälkä vaivasi että onnistuin eksymään suoraan keittiön ovelle. Keittiöstä kyllä ohjattiin ystävällisesti salin puolelle, jossa taas sai kuunella kylän väen jutuskelua kylän murheista. Lounaaksi sain nakkikeittoa. Hinta oli kyllä hiukan korkeahko, mutta eipä ole pahemmin kyllä kilpailuakkaan. Maittavaa oli, ja jaksoinkin ajeleskella lauttarantaan asti ennenkuin käsi eksyi tankille.
 Aina kun on Hailuodossa käynnyt, on ollut kova vastatuuli joko mennessä tai palatessa. Nyt oli palatessa. On tuo tuuli aika kylmä tekijä nollakeleilläkin. Paluumatkalla ei jäällä viittinyt/kyennyt kuin kerran pysähtymään ihmettelemään maisemia. Muuten painettiin täysii (15kmh) alaotteella loskassa taiteillen. Välillä joutu ottamaan juoksuaskelia kun vaihtoi kevyen liikenteen väylältä ajoradalle jäälle nousseen veden vuoksi.
Mantereen puolella sitten paineteltiin parhaan mukaan asfaltilla kohti Oulunsaloa. Samoja jälkiä kun ei viitti ajaa, niin poikkesin mutkan Oulun Oulunsalon-lähiön lähiöihin. Pääsihän sitä ajamaan asfaltilla pidempään mutta pääs taas ajamaan harhaan Oulun lähiön kevyen liikenteen väylillä. Mutta kun pullan tuoksu shelliltä kantautuu yllättävän kauaksi, niin shellille löysi. Ja ei voi ihmetellä, miten voi olla taas nälkä, eihä siittä ollut kuin 3h kun lounaan söin ja kurkusta meni alas: munkki, tuhtisämpylä, 0,5l cocista (sokerillista, ei mitään light-hömppää), pari suklaapatukkaa, kahvia, vissyä.

Ja kun syönnin päälle vaihtoi viellä kuivan paidan päälle niin olo oli kuin ei olis mitää tehnyt. Kuten en ollutkaan, pelkästään syönnyt, siksipä nää mun ajot on retkiä eikä lenkkejä. Internetin ihmeelisen maailman mukaan lenkillä ei syödä, juodaan korkeintaan pienen pipetillisen verran eikä pysähdytä kuin maallissa. Nyt jo olen pysähtynyt 2 kertaa kahville, kerran syönnyt lounaan ja lukemattomia kertoja pysähtynyt juomaan ja syömään sekä ihan muuten vaan. Onneksi en olekkaan urheilija. Pitäs vielä huumeita alkaa ottaan.

Pienen harkinnan jälkeen lähdin jatkamaan matkaa kohti Letontietä. Sinne jo osaa shelliltä Oulunsalon kevyen liikenteen väyliä pitkin. Letontie olikin sitten yllättävän hyvässä kunnossa. Edellisellä kertaa oli paljo enempi nimismiehenkiharaa tiellä.
Selkänmaalla pysähdyin sytytteleen valoja. Etuvalo sytty asian mukaisesti mutta takavaloon oli taas tullut jokin kosketushäiriö eikä dynamovalo syttynyt. Pitänee hankkia parempi dynotakavalo laukun telineeseen. Varapatterivalot kuitenkin toimi, kalliimpi saa kelvata kevyen liikenteen väylillä ja punnan maksanut valaiskoon tien reunassa polkiessa. Viimeisen kuvankin otin, kukapa sitä kotiseutuja valoisaakaan aikaan kuvaa.

Matkaa jatkoin kohti Limingan keskustaa. Keskustan liikenneympyrässä piti tehdä päätös lähteäkkö sakkolenkin sakkolenkille vaiko suoraan kotio. Siinnä kun laskeskelin kilometrejä, totesin virheellisesti että voin ajaa suoraan kotio. Muistelin että haarasillalta on reilu 30km kotio ja mittarin mukaan puuttui vajaa 40km. Haarasillalla sitten kyltin mukaan Ouluun ollukkaan kuin 22km. Nooh, takasin en lähe ja outoja teitä ajellen muutenkin ennemmin valoisaan aikaan. Kierellään sitten Oulussa enemmän.

Haarasillalta pääsikin Kempeleeseen asti vauhdikkaasti asfaltilla ja Tupoksen hyvin hoidetulla kevlillä. Kempeleen kupeessa aloin sitten kierteleen. Käännyin jo tutuille pikkuteille ja päädyin Zeppeliinin urahelvettiin. Jota ei onneksi ollut kuin parisataa metriä ennekuin tuli hoidetut kevli alle jota pitkin mutkittelin Kokkokankaan uutta asuin aluetta pitkin Metsokankaalle. Missä päästiin taas nauttimaan maailman parhaan pyöräilykaupungin talvihuollosta.  Kevlillehän sopii heittää ajoradan lumet säilöön ja jättää irtolumet ja loskat oottamaan kevättä. Oulussa tuntuu olevan vaihtelevaa tuo kevlien hoito, välillä oli jopa ajettavaa, irtolunta riitti vaikkei ollut satanut pariin päivään.

Iinatin, Kastellin, Hiukkavaaran, Haapalehdon ja Ruskon kautta poljeskelin kilometrit täyteen. Pyörän mittarin mukaan kilometrejä kertyi 202kpl. Alla olevan gps-jäljen mukaan kuitenkin vain 196km. Jälki on kuitenkin tallennettu vain 5 sekunnin välein, niin puuttuu joitakin mutkia. Pitänee hommata parempi tallennin. Mion nakkasin takuuhuoltoon. Mä viitti alkaa joka lenkin jälkeen jyräämään sitä puhtaaksi ja asenteleen uudelleen. Edellisen kerran jälkeen jyräsin heti lenkin jälkeen ja valmistautuessa olisi pitänyt taas jyrätä. Ja laite on vaan ollut tossa pöydän päällä.

Semmonen mutka tällä kertaa. Kaikkia ajateltuja teitä en saannut ajettua. Eli joutunee viellä ainaskin kerran lähtemään huonommille teille pitkää matkaa ajamaan. Mutkun en ole tälle kaudelle idässä käynnyt, niin kait pari retkeä pitää ajella ennen kesää.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Talvipyöräilyn ylistys?

Talvi. Lumi. Pakkanen. Umpihanki. Loska. Nollakeli. Nuo eivät ole ensinmäisenä mielessä kun ajattelen pitkän matkan pyöräilyä. Mutta realiteetteja ne on kun Suomessa asutaan.

Olen tässä kuullut ja lueskellut, kuinka Suomesta muutetaan tai haluttaisiin muuttaa etelään talveksi. Olisihan siellä paremmat mahdollisuudet harrastaa maantiepyöräilyäkin; ilman pitkiä matkojakin. Vaikka itsellä olisikin mahdollisuus (seuraava jättipotti lotosta tulee mulle) muuttaa talveksi etelään, niin tuskin tekisin niin.

Vaikka tässä on nyt hieman välillä ketuttanut pakkanen; oli tuossa pari viikkoa parinkympin pakkasia, ja tämän hetkinen säätila; nollakeli ja lumisade. Se on kuitenkin vain vaihtelua ajo-olosuhteissa. Kyllä se pistäisi pitemmän päälle tympimään ajaa aina optimaaleissa olosuhteissa. Paitti, eihä ne aina ole etelässäkään parasta mahdollista. Ainakin itelle menee tuskalliseksi olo kun lämpötila nousee yli +25°C.

Ja tuohan tämä oikea vuoden aikojen vaihtelu myös vaihtelua harrastukseen. Kevään koittaessa alkaa mukavasti poltteleen päästä baanalle ajaa "täysii", minun tapauksessa pitkään.  Kulkee tommonen kevyt maantiepyörä slikseillä kepoisen oloisesti kun on talvikuukaudet hinkkailut menemään painavalla cyclocrossilla ja nastarenkailla. Reititkin siinnä muuttuu, kun talvella ajellaan enempi vähempi "hyvin" hoidetuilla kevyen liikenteen väylillä ja "runsas" liikenteisillä mettäteillä.

Ja kun kevät on koittanut, niin silloinhan poljetaan, brevetti-sarjan ajo alkaa jo huhtikuun lopussa. Ja monena huhtikuun 15. päivänä on ollut kummallinen polte päästä koittamaan uutta pyörää tien laidassa kapeilla slikseillä ;) Ja kun polte on keväisin kova, niin ei pieni räntä- tai vesisade haittaa. Se on vain varustelukysymys. Sadevaatteet on vain se vaikein tapaus varustuksessa. Varustuksesta huolimatta kastut varmasti; joko hiestä tai sateesta. Sopivaa tasapainoa en ole viellä löytänyt; sitä joko palelee liian huonosta tai tukehtuu liian hyvään sadevarustukseen. Niin, pitkillä matkoilla. Lyhyemmillä matkoilla (alle 200km) voi jotenkin pelata vauhdin kanssa. Ja tuleehan se oikeasti pitkillä matkoilla (400km+) ongelmaksi myös energianpuutteesta johtuvat värinätkin, vaikka kuinka olen koittanut viihtyä lihapatojen ääressä.

Maantien valkoista viivaa jaksaa loppujessaan vaan aikansa. Ja silloin alkaakin olemaan jo syksy ja heikommat kelit. Silloin on hyvä vaihtaa alle kuviollisempaa rengasta ja lähtä katteleen mettäperiä. Ja niitähän onneksi riittää täälläpäinkin. Ja kun kummit on vaihettu niin taas jaksaa poljeskella vaikka vähän pidempään, sen 200km uusilla reiteillä. Se vain vaikenee kun syksy etenee, arkilenkeillä ei voi oikein lähteä katteleen tuntemattomia reittejä vaan on pakko tyytyä tutuille reiteille. Mutta hei, ne on taas aivan uusia kun ei näe ympärilleen!

Mutta sitten tulee musta marraskuu ja monesti se tummempi joulukin. Lämpötila pyörii nollan kummallakin puolella ja tiet ovat pahimmillaan luistinratoja. Silloin onkin hyvä aika alkaa hoitaa lihaskuntoa. Etenkin kun lekuri on jo 20v sitten kehoittanut aloittamaan selän kuntoittamisen kuntosalin puolella. Ja kesän "rehkimisen" jälkeen lepokaan ei ole pahitteeksi. Niinpä se on vaan hyväksi pahimpien kelien sattuessa kääntää kylkeä sunnuntai-aamusta ja mennä päivemmällä salille nosteleen painoja. Tympeää pääkopalle, mutta toimivaa kropalle.

Tympeän alkutalven jälkeen koittaa talvi. On lunta, on pakkasta. Mutta reitit ovat kohtuudella ajettavissa, kunhan ei sada pahasti lunta. Kun tiet on puhtaat, ja kun kaappi on täynnä varusteita, voi lähteä tuulettaan pääkoppaa melkein pitkällä 200km lenkillä. Vauhti ei päätä hurmaa, mutta mieli lepää kun ei tarvi aatella mitää, polkee vaan eteenpäin. Pienemmillä lenkeillä voi katella esim. kuinka Ritaharjun alue muuttuu. On muuten muuttunut pirusti viimeisemmän kahdeksan Oulussa asumani vuoden aikana. Ensin oli pelkkää mettää mut nyt täynnä asutusta ja koko ajan levenee kohti Kalimenkyläntietä :/ En edes kehtaa kirjoittaa mitä tuli mieleen kun kävin Oulussa luokkakokouksessa neljän poissaolovuoden jälkeen. Kaakkurin seutu on meinaan muuttunut hieman siittä mitä se oli ennen vuostuhannenvaihdetta.

Mutta siinnähän se menee taas talvi. Ajeleskellessa kevyesti ja pumppailemalla rautaa. Ja ennenkuin huomaakaan on huhtikuu ja polte päästä maantien reunalle on kova.

Edellinen oli kuvaus maantiepyöräilijän näkemyksestä vuoden vaihtelusta. Miten sitten arkipyöräilijänä koen vuoden vaihtelut? No, ei se sen kummempaa. Aamusta töihin lähtiessä katsotaan vaan tartteeko arkivaatteiden päälle lisätä jotain. Kesällä töihin poljeskelen maantiesinkulalla farkuissa ja t-paidassa. Syssymmällä päälle tulee ensin tuulenpitävä takki ja sitten kelien kylmetessä tuulihousua yms. Talvella kun lämpötila on pakkasen puolella, ensin syyslenkkihousut ja paksumpi windstoppertakki. Sitten vain lisää kerroksia mitä toimistolla poistetaan. Itsellä kun työmatka on kokonaiset 3km suuntaansa, niin laiskana alan jossakin vaiheessa käyttään toppakamppeita. Ei mene aikaa pukemiseen ja riisumiseen. Ja samoilla kamppeilla, sisävaatteet + toppakamppeet pärjää normitalven olosuhteet. Kylmemmillä keleillä sitten paksumpaa vaatetta alle. Pitää vaan kiittää henkilökohtaista sponsoria hyvästä työmatkatakista. Harmi vaan kun vaatii joka arkipäivä 8h:n työpanosta sponsoreintia vastaan. Ja väliin päivä jatkuu, kun reissussa joutuu olemaan. Mutta talvella tehdyt tunnit voi ottaa kesällä takas. Ja pomo on tietoinen asiasta ;) Jos ennusteissa on lumisadetta, sinkula vaihtuu vaihteelliseen cyclocrossiin.

Se on tälle talvelle alkanut ketuttaan. Pohjois-Oulun surkea talvikunnossapito kevyen liikenteenväylillä. Olen jo alkanut miettimään maasturin laittoa talvipyöräksi, kun ei meinaa päästä etiäpäin suoraan sinkulalla/ccllä, jossa on pappapyörän rengastus. Tietenkin, oikea pyörien määrä on n+1, missä n on nykyisten pyörien määrä. Nyt välittömästi tarvii sen +1; 50-115mm gummeilla varustetun. Ja sitten kesäksi sen alle 10kg 25mm gummeilla varustetun maantiepyörän pitkille matkoille. eh DÄMN!

Kuitenkin. Ei tämä talvi ole niin paha, kun se kuitenkin toistuu vuosittain. Kun tietää asian niin voi asiaan varautua. Kesällä olleiden varusteiden päälle aletaan vaan kasaaman uutta varustetta lämpötilan ja muun olosuhteen mukaan. Suoraan sanottuna, ennemmin asun täällä Pohjois-Suomessa kuin Helsingissä, Lontoossa tai jossain Välimeren kaupungissa. Hesassa ja Lontoossa talvi on sama kuin Oulun syksy/alkutalvi. Kestää vain sen 3-6 kuukautta. Etelemmässä se on sitten aina vihreetä, ei ole kausiluontoista vaihtelua. Ja kesällä on sitten oikeasti liian kuumaa pidemmän aikaa. Eli on tää pohjoinen Suomi hyvä paikka asua pyöräilijänä!