lauantai 13. toukokuuta 2017

Randounner toi kevään?

Ei meinaa kevät, kesästä puhumattakaan, tulla tänne pohjoiseen. Viikolla oli maakin valkoisena välillä.

Turun reissun jälkeen ei ole paljoa kerinnyt pyöräileen, minimaalisesti arkiajoja ja pari Alakylän (semmonen 40km) mutkaa. Siinnä mietin syviä ilmastonmuutoksen syitä, niin hokasin ettei kauden avausta ole vielä ajettu! Josko kevät ei osaa tulla kun ei sitä ole rapasilla naamoilla haettu Kipinän juustolasta? Yleensä, kun sen on ajanut huhtikuun puolen välin jälkeen, on näihin aikoihin päässyt ajeleen kesäkeleillä (300km matkalla toukokuun alussa kyllä yleensä sataa räntää vielä) Oulujärveä ympäri.


Ei siinnä, ajatus facobookiin ja lauantaita ootteleen, tätä jo kaipaa jo muutenkin; pitkää nollauslenkkiä.

Lauantai tuli ja ysiksi ajoin kaijonharjun keskustaan varuiksi. Paikalle saapui kaksi muutakin. Omien puheittensa perusteella yhtä "hyvä" kuntoisia. Lähettiin sitten ajeleen kevyttä vauhtia kohti ensinmäistä taukopaikkaa.


Rantatie? hmm




Marionin kauha on vielä tallessa

Kaisun kahvillassa ollaan aina pysähdytty, kun se on ollut toiminnassa (no klo 2 lauantai yönä ei pysähdytty :) ). Hyvä että Yli-Iihinkin saatiin kahvipaikka. Ii on liian aikaisten eikä sale ole kovin hyvä taukopaikka. Yleensä täällä on saannut vähentää vaatetusta, kun päivä on lämmennyt. Nyt lisäsin. Ennen Yli-Iitä vasemmassa polvessa vihlaisi ikävän tutusti, tästä tulee tuskaa.




Talvisen näköistä. Kuvan oton jälkeen vihlasi ja pahasti. Piti istahtaa asfaltille neuvonpitoon. Minusta ei ole ajamaan polven vuoksi, kipu yltää välillä kantapäähän asti. Vauhtia kuitenkin pitäisi muitten velvotteiden vuoksi pitää yllä. Keskustellaan palaamista Yli-Iin kautta Ouluun ja matkan jatkamisesta. Kipinän kautta matka on n.15 km pitempi ja ruoka on lähempänä. Jatketaan matkaa, mä peesaan, en voi laittaa voimaa vasempaan jalkaan ollenkaan.





Samainen jää/vesitilanne on ollut aikaisemminkin, huhtikuussa

e


Juustolaan päästiin, muut jonku minuutin ennenmmin, Saatiin nauttia motoristin nöyryytyksestä, poliiseja on vielä maanteillä :) Paikalla oli muukin pitkän matkan pyöräilijä, oli 300km brevetillä. Hyvä että nämäkkin pyörii vielä, monta 200 ja 300 suoritusta on Oulun seudulla tänäkin keväänä ajettu, vaikka järjestetyt loppu järjestäjän sääntönatseuteen.

(poistettu tekstiä Oulun pyöräily kulttuurista, minähän en syksyisen puhelin soiton perusteella ymmärrä mitään pyöräilystä)

Sain muut lähtemään omaa tahtia eteenpäin, ite nappasin sittenkin kuvan tykistä ja lähdin kohti luuta-autoa.


Oulu on poronhoito-aluetta










Luuta-auto tuli sopivasti vastaan ennen Ylikiimingin nousuja. Ei polvi tykännyt yhtään painon (voiman) päälle laittamisesta.

Se oli tämmöinen kausi tällä kertaa. En enää lähde itteä kiusaamaan näillä keleillä. Odottelen että edes kevät tulee ennen seuraavaa lenkkiä, saa polvikin levätä. Koitan tässä saada jonkinlaista kuntoa että voi heinäkuussa vähän lomailla pyörän kanssa. Rovaniemeltä pitää polkaista Ouluun, se kanssapolkijan kanssa jo päätettiin. Ei näitä vanhalla maineella/kunnolla ajeta vaikka rauhallisesti mennään :( Katellaan sitten loppukesästä jos jonkun yön yli ajon saisi aikaseen ja super randounner titteliä sitten kesällä 2018. Ja jos se onnistuu, niin 08-lenkille voisi koittaa joskus 2020-luvulla taas.

Kevät meinasi jo tulla, kun Vesaisen grillin patioalla istu. toivottavasti tulee ja pian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti